Auton renkaat

 

Autonrenkaiden valmistaminen vaatii monenlaista taitoa, sillä suuret kansainväliset valmistajat kilpailevat toisaalta suurilla tuotekehitysresursseilla, toisaalta halvalla työvoimalla.

Ostaja näkee renkaiden välisen eron lähinnä erilaisina pintakuvioina ja hintalappuun kirjoitettuna. Näiden lisäksi on olemassa suuri joukko yksityiskohtia, jotka eivät näy ulospäin. Renkaan ominaisuuksiin, kuten kuiva- ja märkäpitoon, kulutuskestävyyteen ja rengasmeluun vaikuttavat mm. käytetyt kumiseokset, pintakuviointi ja rengasrungon rakenne. Näiden on oltava tasapainossa keskenään, jotta ne vastaisivat mahdollisimman pitkälle ostajan toiveita.

 

Auton renkaaan valmistaminen

 

Renkaanvalmistus on ollut aikaisemmin suurimmalta osin käsityötä. Rengasaihion komponentit on koottu ja muokattu kokoonpanorummuille käsin. Työ oli raskasta ja yksitoikkoista. Kaikkien eurooppalaisten rengasvalmistajien on ollut lisättävä automaatioastettaan, sillä vahvasti työvoimavaltaisena pysytellessään teollisuus ei olisi kyennyt kilpailemaan esimerkiksi aasialaisten valmistajien kanssa. Ilman automaatiota eurooppalaisten renkaiden hinta olisi ollut ostajien kannalta liian korkea. Ensimmäiset ohjelmoitavat logiikat otettiin käyttöön jo 70-luvulla. Nykyään niiden määrä lähentelee jo 200:n rajaa. Määrästä noin puolet on Siemensin logiikoita.

Kumiteollisuus on yhdistelmä kemian prosessiteollisuutta ja kappaletavaran massatuotantoa. Valmistuksen alkupäässä raaka-aineita käsitellään nesteinä ja massoina, loppupäässä siirretään yksittäisiä rengasaihioita ja aivan lopuksi valmiita renkaita. Valmistuksessa käytettävä automaatiokin on sekoitus prosessiteollisuuteen tarkoitettua osaamista ja toisaalta tyypillistä kappaletavaralle kehitettyä tarttumis- ja siirtämistekniikkaa. Renkaat otti käyttöön Suomen ensimmäisen erityisesti prosessiteollisuuteen suunnitellun kenttäväyläsovelluksen, Profibus PA:n. Koko maailmassakin tällaisia ratkaisuja on teollisuuskäytössä vasta vajaat sata.

Kenttäväylällä tarkoitetaan ratkaisua, jossa eri laitteilta tulevat mittaustiedot ja niille osoitetut ohjauskäskyt siirtyvät väyläkaapelia pitkin. Satojen, kenties tuhansien erilliskaapelien sijasta ohjaus vaatii tietoja vaihtavien laitteiden välille vain yhden kytkennän.

Kappaletavara-automaatiossa kenttäväylät on jo arkipäivää, vaihdettavaa tietoa on vähän ja vasteajat tyypillisesti lyhyitä. Prosessisäädöt voidaan puolestaan tehdä hitaammin, mutta vastaavasti siirrettävät tietomäärät ovat paljon suurempia.

 

Valmistuksessa käytettävä automaatio on sekoitus prosessiteollisuuteen tarkoitettua osaamista ja kappaletavaralle kehitettyä tarttumis- ja siirtämistekniikkaa.

 

Renkaiden teko Suomessa

Maaliskuussa 1898 joukko suomalaisen kaupan, teollisuuden ja kulttuurin henkilöitä perusti Suomen Gummitehdas Oy:n. Suomalaisen kumiteollisuuden pitkää taivalta juhlistettiin merkkivuoden aikana kumiteollisuutta harjoittavilla paikkakunnilla monin eri tavoin.

 Materiaalina kumi oli tullut tutuksi jo paljon ennen Suomen Gummitehtaan perustamista. Etelä-Amerikan alkuasukkaat olivat löytäneet luonnontuotteen jo ennen ajanlaskumme alkua. 1400-luvun lopulla Kristoffer Kolumbus teki havaintoja intiaanien pallopeleistä ja toi lateksia mukanaan Eurooppaan. Eurooppalaiset tiedemiehet innostuivat kumista raaka-aineena 1700-luvulla.

Nykyaikaisen kumiteollisuuden historia alkoi sen jälkeen, kun Thomas Hancock vuonna 1920 kehitti ensimmäisen kuminmuokkauskoneen, mastikaattorin. Merkittävä edistysaskel kumin käytön historiassa otettiin, kun Charles Goodyear sattumalta keksi kumin vulkanoinnin vuonna 1839. Keksintö avasi tien maailmanlaajuiselle teollisuudelle.

Suomalaiset ryhtyivät käyttämään kumituotteita 1800-luvun loppupuolella. Kumituotteiden kysyntä alkoi kasvaa nopeasti ja kumitehtaita syntyi Pietariin ja Ruotsiin.
Suomen Gummitehdas Oy aloitti toimintansa Helsingissä ja valmisti ensin kumijalkineita ja teknisiä kumituotteita. Laatuongelmat olivat vastaperustetun yhtiön suurimpana pulmana; monen kalossin pohja irtosi tai tarttui kiinni katuun. Tärkeät kumireseptit olivat tarkkaan varjeltuja liikesalaisuuksia ja sekoituksia kehitettiin itse.

Vuonna 1900 varatuomari Eduard Polon nimitettiin tehtaan toimitusjohtajaksi. Myöhemmin tehtaan palvelukseen astui insinööri Antti Antero, joka oli hankkinut tietoa kumialalta ja tehnyt opintomatkoja ulkomaille. Tuotekehitys oli siis vihdoin varmoissa käsissä. Kaksikko Polon-Antero tekikin merkittävän elämäntyön suomalaisen kumiteollisuuden palveluksessa.

Vaikeiden alkuvuosien jälkeen Suomen Gummitehdas alkoi tuottaa voittoa ja toimitilat Helsingissä kävivät ahtaiksi. Tekninen johtaja Antti Antero ja tohtori Birger Pentzin lähtivät junalla Poriin katsomaan siellä myytävänä ollutta tehdasrakennusta. Paluumatkalla he pysähtyivät Nokialle, mieltyivät paikkaan ja päättivät rakentaa uuden kumitehtaan Emäkosken rannalle, lähelle vuonna 1868 perustettua Fredrik Idestamin puuhiomoa, josta myöhemmin tuli Nokia Osakeyhtiö. Vuonna 1904 Suomen Gummitehdas Oy muutti uusiin tuotantotiloihin Nokialle, tehtaaseen, josta kehittyi suomalaisen kumiteollisuuden historian tärkein tuotantolaitos.

Suomalaisen kumiteollisuuden perustajilla oli optimismia ja tulevaisuudenuskoa. Osakkaiden oli sijoitettava yritykseen pääomaa ja luotettava lujasti sen mahdollisuuksiin, sillä kannattavaa toiminta oli vasta vuosien kuluttua. Sotavuodet katkaisivat välillä yhtiön hyvän kehityksen. Heti sotien jälkeen alkoi kuitenkin jälleen vireä toiminta aluksi vanhentuneen koneiston uusimiseksi ja sen ohella toiminnan laajentamiseksi. Työtä siivitti isänmaallinen innostus.

Kumituotteet osa arkea

Ensimmäiset suomalaiset kumivalmisteet olivat jalkineita ja teknisiä kumituotteita. Niiden kysyntä kasvoi tasaisesti. Kaupungistumisen myötä suomalaisten elintaso alkoi kohota. Kotitalouksia sähköistettiin, taloihin alettiin rakentaa vesijohtoja. Tiivisteitä, letkuja ja eristeitä tarvittiin yhä enemmän. Kumituotteiden käyttö alkoi näkyä ihmisten arkisessa elämässä. Vihanneksia ja marjoja säilöttiin umpioimalla ja kumitiivisteiden avulla lasitölkit saatiin ilmatiiviiksi. Lapset saivat koulutielle vesitiiviit kumijalkineet, kumista valmistettiin myös leluja ja palloja. 1930-luvun alun pulakauden tuotteita oli kumiteräsaapas, josta tuli suosittu työjalkine vuosikymmenien ajaksi.

Renkaiden valmistus alkaa

Kun liikenne tämän vuosisadan alussa lisääntyi, päätti Suomen Gummitehdas vuonna 1925 ryhtyä valmistamaan polkupyörän renkaita ja kuusi vuotta myöhemmin se päätti aloittaa autonrengastuotannon. Tuolloin Suomessa oli 30 843 rekisteröityä moottoriajoneuvoa. Liikkeellelähtö oli haparoivaa, vaikkakin jo ennen talvisotaa renkaiden valmistustekniikka ja laatu olivat merkittävästi kehittyneet. Kokeiluvaiheiden jälkeen varsinainen rengasvalmistus käynnistyi vuonna 1933; päivässä valmistettiin 100 auton ulkorengasta. Kun vuonna 1942 tehtiin päätös uuden rengastehtaan valmistamisesta, tavoitteeksi asetettiin 1000 renkaan päivävauhti. Sotavuodet kuitenkin hidastivat tavoitteeseen pääsemistä ja uusi tehdas käynnistyi toden teolla vasta 1946.

Aina 1950-luvulle asti nokialaisrenkailla ajelivat vain suomalaiset autoilijat, mutta vuosikymmenen lopussa käynnistyi myös vientitoiminta. Aluksi vietiin pääasiassa talvirenkaita Pohjoismaihin. Legendaariset Hakkapeliitat tulivat markkinoille vuonna 1936, ja kansainvälisen maineensa ne loivat 1960-luvulla, jolloin nastalliset talvirenkaat yleistyivät.

Rengasvalmistus on huimasti kehittynyt alkuvaiheistaan ja renkaiden valmistusmäärät ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Nykyisin Nokian Renkaat valmistaa yli 10 000 henkilöautonrengasta päivässä. Yhtiö panostaa erityisesti pohjoisen oloihin suunniteltuihin tuotteisiin, olivatpa sitten kyseessä talvi- tai kesärenkaat, metsäkonerenkaat tai monet muut erikoistuotteet.

 Historiallinen fuusio

Suomen Gummitehdas Oy:stä tuli vuonna 1959 Suomen Kumitehdas Oy. Vuonna 1966 toteutetussa fuusiossa muodostettiin Nokia-yhtymä, johon kuuluivat kumin lisäksi paperi- ja kaapelitehdas. Nokia-yhtymästä kehittyi myöhemmin Nokia-konserni. Suomalaisessa kumiteollisuudessa on 1980-luvulla palattu lähtöruutuun. Nokia-konserni saneerasi kumiteollisuuttaan ja teollisuusryhmien tuotantoyksiköistä muodostui joukko erillisiä kumialan yrityksiä, kuten esimerkiksi Teknikum-yhtiöt, Stowe Woodward Finland Oy, Oy Skega Ab, Nokian Jalkineet Oy, Nokian Renkaat Oyj ja monet muut.

Nykyaikainen kumiteollisuus on erikoistunutta, korkean teknologian tuotantoa. Kaikkea ei enää pyritä valmistamaan Suomessa, mutta kumituotteet ovat pitkälle jalostettuja; niitä on kehitetty yhdessä kone- ja laitevalmistajien kanssa.

Kumiteollisuuden pioneerivuosina tuotekehitystä tekivät kokeneet insinöörit, usein omaan sormituntumaansa luottaen. Nykyaikainen analyysitekniikka ja tietotekniikan sovellutukset ovat tehneet kumista korkean teknologian tuotteen. Jalkineiden ja renkaiden rinnalla tekniset kumituotteet ovat yhä merkittävämpi osa suomalaista polymeeriteknologian osaamista.

Renkaan hinnan muodostuminen

Renkaita on alettu tehdä vuonna 1920, kun Thomas Hanccock keksi kuminkäsittelykoneen. Suomessa renkaiden valmistus on aloitettu 1925 polkupyörän renkaista ja kolme vuotta myöhemmin. Aluksi renkaiden valmistus oli käsityötä. Se oli hyvin raskasta ja turhauttavaa. Rengas aihion komponentit oli koottu ja muokattu kokoonpanorummulle käsin. Ilman automaatisoitumista renkaiden hinta olisi tullut järjettömän kalliiksi Eurooppalaisille renkaanvalmistajille, koska Aasiassa olisi ollut kyllä työvoimaa saatavilla. Ostajat arvostavat renkaiden hiljaisuutta, turvallisuutta, hyvää märkäpitoa ja että auton on jämäkkä ajaa. Renkaita on sekä talvi että kesäkeleille. Renkaiden hinta riippuu merkistä ja mille kelille se on tarkoitettu yleensä hinnat ovat siinä 150-1500 euron välillä.  

 

 

 

Joonas Haapasaari 9D